keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

♡ serpan siukkulikka ♡

Tässä jokunen aika sitten Serpan emäntä sanoi menevänsä "katsomaan" koiranpentuja Seran kasvattajan luokse ja minä jo silloin taisin puolileikillä heittää, että niinpähän se sieltä palaa kotiin koiran kanssa - ja ehkäpä se Seran emännän ilme mulle vähän siinä vaiheessa vihjasikin moista, sain meinaan sen verran veikeän piilohymyn vastalahjaksi. Sen takia en nyt oikeastaan ihan hirveästi yllättynyt, kun tiistaina kännykkääni saapui tekstiviestinä kuva koiranpennusta. Sen sijaan koiran turkin puuttuminen kyllä yllätti; onhan Serakin perunkarvaton, mutta karvallinen versio ja niin on tuo nainen minulle vannonut ja väittänyt, ettei mitään rumaa nahkakoiraa ota - IKINÄ. No kuinkas sitten kävikään..?


Niinpä niin, näinhän siinä kävi -- siinä se niiden rääpäle kuulkaas on, nimeltänsä Myyti. Melkein tekisi mieli olla vähän katkera, ettei rouvaihminen minullekaan sanonut mitään, mutta eipä tuo asiasta huudellut edes kotona, hah. Meidänhän oli ihan pakko lähteä miehen ja Rympylän kanssa heti visiitille, ikääkin kun rohkealla pentusella on jo se yli 10 viikkoa. Ja tosi hienosti meni ensitreffit, ai että! Kyllä olin taas niin ylpeä tuosta meidän pojasta, joka osasi käyttäytyä tosi hienosti Tottakai välillä meinasi vähän riehututtaa, mutta parit juoksukiepit Seran kanssa pihalla rauhoittivat tilannetta kummasti. Rymy ei ole kauheasti ollut pentujen kanssa tekemisissä, joten se ei myöskään osaa säädellä voimiaan leikkitilanteissa ihan niin miten toivoisin ja pojalla muutenkin noi leikit meinaavat välillä olla aika hurjia, mutta tosi mallikkaasti sujui! Niin, ja kyllä mä vähän luulen, että kohta tämä neiti tulee pyyhkimään meidän lapsella lattioita ihan mennen tullen - siskopuoli taitaa jo nyt pomottaa sujuvasti Serpulaa, saas nähdä milloin laps yrittää laumanjohtajaksi laumanjohtajan paikalle ;D Jään innolla ja suurella mielenkiinnolla seuraamaan tilannetta, ahahha :D Serpasta on tullut jo vähän mun rakkauspakkaus, mutta kyllä mä luulen, että tämäkin elukka tulee olemaan aika rakas... koska siis, hei haloo, kattokaa nyt tota tukkaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti